
| Tukihenkilötoiminta |
|
Sivu 1 / 19 TukihenkilötoimintaTukihenkilön taustaa
Syöpään sairastuminen muuttaa sairastuneen ja hänen läheistensä arkea. Sairastuminen on selviytymishaaste, johon ei aina ole valmista selviytymismallia. Monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia nousee mieleen. Arjen aikataulut on laitettava uusiksi ja tulevaisuuden suunnitteluun voi tulla epävarmuutta.
Syöpäjärjestöjen tukihenkilötoiminnan tavoite on syöpään sairastuneen ja hänen läheisensä tukeminen muuttuneessa elämäntilanteessa. Vastasairastunut voi jäsentää omaa tilannettaan keskustelemalla ajatuksistaan ja kokemuksiaan samankaltaisessa tilanteessa olleen ja siitä selviytyneen vertaistukihenkilön kanssa.
Kuka tukihenkilö on?
Tukihenkilöllä tarkoitetaan tehtävään kouluttautunutta vapaaehtoistyöntekijää, joka kohtaa syöpään sairastuneen silloin kun sairastunut sitä toivoo. Vertaistukihenkilö on itse sairastunut syövän.
Tukihenkilönä on myös sellaisia, jotka eivät ole itse sairastaneet, mutta heillä voi olla kokemusta syöpäpotilaan omaisena olosta, tai muuten halu auttaa ja olla sairastuneen tukena.
Syöpäjärjestöjen kouluttamat tukihenkilöt voivat helpottaa sopeutumista sairauden aiheuttamaan muuttuneeseen elämäntilanteeseen. He osaavat kuunnella ja olla tukena. Omakohtainen kokemus takaa yhteisen kielen. Tukihenkilö voi myös toimia mallina selviytymisestä ja paluusta normaaliin elämään.
Tukihenkilö toimii yhtenä potilasta tukevista tahoista täydentäen omalta osaltaan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa. Tukihenkilö ei ole terveydenhuollon ammattilainen eikä ammattilaisen kilpailija. Tukihenkilöiden joukossa voi kuitenkin olla myös terveydenhuollon ammatissa toimivia, tosin nyt erilaisessa roolissa.
Tukihenkilötoimintaa toteuttavat ja valvovat maakunnalliset syöpäyhdistykset tai valtakunnalliset potilasyhdistykset. Tukihenkilö kuuluu aina järjestöön ja toimii sen alaisuudessa, yhtenä jäsenenä yhdistyksen tukihenkilöverkostossa.
Haluatko oman tukihenkilön?
Haluatko sinä itsellesi oman tukihenkilön? Painamalla oikealla olevat linkit pääset tarkastelemaan Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöitä.
Haluatko lisää tietoa syöpäjärjestöjen tukihenkilötoiminnasta tai haluaisitko itse alkaa tukihenkilöksi? Ota yhteyttä Vaasan toimistoon puh. 010 843 6006 tai sähköpostilla:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. Jos olet muualta Suomesta, lisää tietoa saat oman alueesi maakunnallisesta syöpäyhdistyksestä, tai valtakunnallisesta potilasyhdistyksestä, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.cancer.fi
|